maanantai 18. joulukuuta 2017

18. luukku: Nyt Misu pääsee ääneen!

Luukku 18
Misu ei ole vielä kertaakaan päässyt täällä mun blogissa ääneen ja nyt halusin antaa hänelle kirjoitusvuoron. Tässä siis muutama kysymys Misulle, joihin hän vastasi ihan itse ;-)

1. Lempiherkkusi?
- Olen kaikkiruokainen, eikä minulla oikeastaan ole mitään varsinaista lempiherkkua. Jos nyt joku pitää kuitenkin mainita, niin ehdottomasti kaikki hyytelöt, sekä tietysti hiiret.

2. Oletko koskaan tuhonnut mitään?
- Olen jo pennusta asti ollut todella kiltti, joten ikinä ei ole tullut tuhottua yhtään mitään. Jo pentuna ymmärsin, ettei sohvanreunoja ja tyynyjä saa tuhota ja jätin ne ihan rauhaan.

3. Leikitkö mielelläsi muiden kanssa?
- Alan olemaan jo niin vanha, ettei leikkiminen oikein enää kiinnosta. Omistajanikin ovat moneen otteeseen saada minut leikkimään jollakin narunpätkällä, mutta sellainenhan nyt on tosi tylsä lelu. Haluaisitko muka itse leikkiä jollakin narunpätkällä?

4. Missä nukut mieluiten öisin?
- Koska yksi omistajistani on allerginen kissoille, joudun nukkumaan ulkona. Onneksi minulle on kuitenkin laitettu kuistille sellainen pieni makuupaikka, jossa on mukavan lämmin nukkua näin talvella. Kesäisin nukun usein meidän pihakeinussa, koska siinä on niin pehmeät pehmusteet.

5. Lempilelusi?
- Minä en enää leiki, koska olen aikuinen ja aika vanhakin jo. Jätän leikkimisen nuoremmille kissoille.
Untitled
6. Jos makkara olisi pöydällä ja olisit yksin kotona, mitä tekisit?
- Söisin sen tietenkin. Ketäs muuta varten se olisi jätetty pöydälle kuin minua varten? Makkara on niin hyvää.

7. Oletko kova uimaan?
- Vihaan vettä yli kaiken. Minut on kerran yritetty pestä, silloin kun olin pentu. Sen jälkeen olen pysytellyt mahdollisimman kaukana vedestä. Vesisateellakin menen kuistille istumaan tai makaamaan sateensuojaan.

8. Täydellinen päivä?
- Saisin nukkua Sofian pehmeässä sängyssä, ruoka ja juoma kannettaisiin nenäni eteen sekä saisin olla koko päivän sisällä, koska ulkona on tähän aikaan vuodesta niin kylmä, että en meinaa millään tareta.

9. Oletko koskaan saanut kiinni oravaa tai muuta eläintä?
- Oravaa en muistaakseni ole ikinä saanut kiinni, mutta hiiriä, päästäisiä ja lintuja olen useinkin vienyt näytille omistajilleni. He palkitsevat minut joka kerta silityksillä ja herkuilla.

10. Omistajasi on?
- Sofia ja Silja ovat omistajiani. Sofia ottaa minut aina syliin, vaikka en välttämättä aina tykkäisi olla sylissä. Siljalla on aina herkkuja minulle ja pienellä kehräämisellä saan niitä aina. Sofia on todella kiltti, koska hän antaa aina minun mennä nukkumaan hänen sänkyynsä, kun pääsen sisälle. Molemmat tykkäävät antaa minulle rapsutuksia.

Tällaisia vastauksia Misulta :-D Onko teidän lemmikkinne vastanneet joihinkin kysymyksiin teidän blogeissanne?

14 kommenttia:

  1. Ihana postaus!😍 Mulla ei lemmikkejä ole, mutta oon joskus muiden blogeissa nähnyt samantyylisiä postauksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! :) ♥ Mäkin oon useammasta blogista lukenut tämän tyylisiä postauksia ja oon koko ajan miettinyt, että jossakin vaiheessa munkin on päästävä toteuttamaan tällainen. Nää on aina niin hauskoja! :D

      Poista
  2. Ihana postaus. :) Kissat on parhaita. Miulla on oma kissa ja porukoillani on 3 kissaa. :) Miul on iha kauhee ikävä porukoiden kissoja, mut onneks nään ne torstaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kissat on mun lempieläimiä! ♥ Meillä on aina ollut kerrallaan vain yksi kissa, mutta usein myös naapurin kissat tulevat vierailulle :D Mullakin on aina viikolla ikävä meidän Misua, mutta onneksi sen näkee sitten aina viikonloppuisin kun tuun takaisin kotiin ♥

      Poista
  3. Ihana postaus! Taitaisin ite nauraa niin paljon, etten saisi mitään aikaiseksi, jos edes yrittäisin kirjoittaa Ninnistä tälläistä :D

    ♡:llä valoloytyy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Hahah, mullakin oli kyllä hauskaa tätä postausta kirjoittaessani :D Hymy huulilla on kyllä saanut muidenkin blogeista lukea tämän tyylisiä postauksia! :D

      Poista
  4. Ihana Misu, meidän Oskun selvä serkku <3 Tälläinen pitääkin toteuttaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Misu ja Osku on kyllä ihan varmasti jotain sukua toisilleen, sen verran ovat samannäköisiä! :D Ihanaa, jään odottelemaan teidän kissojen versiota tästä! ♥

      Poista
  5. Hauska postaus idea! :) Harmi ettei Misu voi nukkua sisällä, mä itse aina nukuin mun kissojen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli kyllä hauska kirjoittaa :D Joo, tää on kyllä tosi harmi juttu, että Silja on allerginen :/ Mäkin nukkuisin varmasti Misun kanssa, jos se vaan pystyisi nukkumaan sisällä!

      Poista
  6. Hauska idea tää! :) Hän vaikuttaa symppikseltä kissalta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykästyin tähän ideaan heti silloin, kun näin tämän ensimmäisen kerran jossakin blogissa :D Misu on todella symppis kissa ♥

      Poista