sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Huhtikuun suosikit

Oon ite aina tykänny lukea kuukauden suosikit postauksia, koska niistä saa aina jotain irti. Yleensä oon alkanu seuraamaan jotain uutta sarjaa näiden postausten pohjalta tai saanut uuden kirjan lukulistalleni. Mäkin ajattelin siis alkaa tekemään kuukauden suosikit postauksia joka kuukauden lopussa ja toivon että tekin saisitte jotain uutta irti näistä postauksista. En ajatellut keskittyä vain yhteen kategoriaan näitä postauksia tehdessä, vaan listaan tänne kaikkia sekalaisia asioita, joista olen tykännyt kuluneen kuukauden paljon. 
Kuukauden suosikkibiisi on tässä kuussa Francesco Gabbanin Occidentali's Karma. Tää on siis tän vuoden Italian Euroviisu biisi. Aina kun kuulen tämän biisin, tekee mieli alkaa tanssimaan. Rakastan kaikenlisäks italian kieltä niin paljon!  Osaisinpa itekin italiaa. Enää vähän yli viikko ensimmäiseen Euroviisu semifinaaliin! Kai te muutkin ootte yhtä innoissanne Euroviisuista kuin minä?
13 syytä miksi
Kuukauden sarjasuosikki puolestaan on 13 syytä, joka löytyy Netflixistä. Mulla on vielä kaks jaksoa kattomatta, mutta harmittelen jo valmiiksi sitä, että tämä sarja loppuu. Sarjan juonenahan tosiaan on se että Hannah Baker tekee itsemurhan, mutta ennen itsemurhaansa hän äänittää kolmetoista kasettia, jossa hän kertoo syyt itsemurhalleen. En sen enempiä kerro juonesta, etten pilaa sarjaa teiltä, jos ette ole vielä sattumoisin katsonut tätä. Luin tämän myös kirjana, mutta sanoisin että tykkään enemmän tästä sarjasta kuin kirjasta.
DSC_0378
Kuukauden leffasuosikki on Natascha Kampuschin tarinan kertova elokuva. Natascha joutui 10-vuotiaana erään miehen sieppaamaksi ja eli hänen vankinaan kahdeksan vuoden ajan. Luin myös Nataschan itse kirjoittaman kirjan ennen joulua ja se sai kyllä miettimään asioita, samoin kuin tämä elokuva.
DSC_0380
Kuukauden kirjasuosikki on oikeastaan kirjasarja. Kaikki varmaan tietävät Valehtelevat viettelijät tv-sarjan, mutta kuinka moni on lukenut kyseisen kirjasarjan? Mä alotin jo viime kuun lopussa lukemaan tätä sarjaa ja nyt on menossa tämä 12. osa. Kirjasarja ei ehkä ihan yllä tv-sarjan tasolle ainakaan minun mielestäni, mutta muuten tätä on erittäin mukava lukea! Kirjasarjan tapahtumat poikkeavat myös aikalailla tv-sarjasta. Kaksi ekaa osaa menee aikalailla samaan tyyppiin kuin tv-sarjakin, mutta sen jälkeen erilaisuuksia alkaa olemaan huomattavasti enemmän.
DSC_0376
Kuukauden ostossuosikki on tämä Glitteristä ostettu pieni, mutta silti sopivankokoinen käsilaukku! Ostin tämän vasta viikko sitten, mutta tämä oli eilen mulla Vaasassa ja tuonne sopii kaikki tarvittava, kuten avaimet, lompakko ja kännykkä. Laukku maksoi ainoastaan 12€!
DSC_0379
Kuukauden kosmetiikkasuosikit on tällä kertaa The Body Shopin mansikan tuoksuinen käsirasva, Essencen sateenkaari highlight ja Essencen highlight sivellin. Mun mielestä The Body Shopin käsirasvat ja vartalovoit on ihan parhaita!  Noi käsirasvapurkit on myös tosi kätevän kokosia, sopii hyvin käsilaukkuun ja silti niistä riittää pitkäksi aikaa rasvaa, ainakin mulle. Oon aikasemmin ollut hieman pettynyt Essencen highligheihin, koska niissä ei meinaa olla pigmenttiä, mutta tästä yksilöstä pigmenttiä kyllä riittää. Ja mitä tuohon siveltimeen tulee, etin sitä kissojen ja koirien kanssa vaikka mistä kunnes onnistuin sellaisen löytämään viime viikonloppuna Torniosta. Onneksi löysin, koska tuo sivellin on todella hyvä!

Onko teillä samoja suosikkeja kuin minulla? Hyvää vappua muuten kaikille!

-Sofia

PS. Muistin vasta eilen kotiin tullessa, että olin luvannut teille eilisestä mydayn kuvina. Nyt harmittaa kyllä todella paljon, koska eilinen oli tosi tapahtumarikas päivä, kun menin vielä illalla nuorteniltaankin ja sieltä päin pyörähtämään Tean ja Jessin kans Evijärvellä. Noh, tälle nyt vaan ei yksinkertasesti voi mitään, vaikka harmittaakin.

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Parhaat snäppääjät

Tänään olis vuorossa sellanen postaus missä esittelen omat suosikki snäppäilijäni. Snapchat on mulle sellanen sovellus, mihin saa tuottaa sisältöä rennolla otteella. Tällä hetkellä se onkin varmaan mun suosikkisovellus Instagramin ja Facebookin ohella. Kysyin jokaiselta snäppääjältä erikseen luvan, että saanko käyttää hänen kuvaansa postauksessa. Kaikki snäppäilijät on ihan satunnaisessa järjestyksessä.  Toivottavasti saatte tästä postauksesta lisää seurattavia tilejä snäppiin! :)
Untitled
Maiju eli @itkunapero : Tosi monet varmaan tietää Maijun Youtubesta, mutta haluan mainita hänet nyt tässä snäppi postauksessa. Tykkään Maijun tyylistä sairaan paljon ja mulle tulee yleensä tosi hyvä mieli Maijun snäpeistä. Maijun snäpeissä vilahtaa myös usein hänen kissansa Nakki ja koska tykkään kissoista tooosi paljon, tykkään myös kissasnäpeistä.
Untitled
Lauri eli @lateksitupppi : Jos etsit sellaista mystorya, jolle saa nauraa, niin Laurin mystory on kyllä tunnettu siitä. Ymmärrän, että Laurin huumori ei välttämättä uppoa jokaiseen, mutta mä tykkään. Lauri osaa soittaa myös kitaraa ja laulaa ja suosikkisnäppejäni onkin juuri ne, missä Lauri soittaa ja laulaa.
Untitled
Niko eli @niko_saarinen : Uskon myös, että kaikki tuntee Nikon, vähintään ainakin Big Brotherista. Oon seurannu Nikoa nyt varmaan kolmisen vuotta snäpissä ja sillon kolme vuotta sitten kun hänet lisäsin snäpissä, en tykännyt hänestä persoonana ollenkaan. Snäpissä oon kuitenki saanu huomata, että Niko on tosi ihana persoona ja tykkään katsoa hänen snäppejään! Eli jos omistat pieniä ennakkoluuloja Nikoa kohtaan, kannattaa lisätä hänet snäpissä. Takaan, että mielipiteesi muuttuu nopeasti.
Untitled
Hermanni eli @ihanahermanni : Hermanni on myös tuttu Youtubesta. Aloin seuraamaan Hermannia jo silloin kun hän ei ollut vielä aivan niin tunnettu kuin mitä hän on nykyään. Jessica näytti kerran hänen videoitaan ja siitäpä se sitten lähti. Hermannin äänellä on jollain tapaa erittäin rauhoittava vaikutus ja tykkään hänen äänestään erittäin paljon.
Untitled
Arttu eli @wakashuko : Arttua aloin seuraamaan vasta about vuosi sitten ja hänen snäppinsä löysin Hermannin kautta. Arttu on siis Hermannin poikaystävä. Artun mystory saa yleensä miettimään asioita vähän syvällisemmin ja juuri sen takia tykkäänkin hänen mystorystaan erittäin paljon.
Untitled
Anni eli @annikeuttaja : Annia aloin alunperin seuraamaan ask.fm:ssä aika kauan aikaa sitten. Tykkäsin jo silloin hänen huumorintajustaan. Sitten lisäsin hänet snäpissä. Hänen mystorystaan löytyy todella hauskoja videoita ja meme kuvia. Usein hänen mystorssaan näkee myös Kertun, joka on hänen koiransa. Kerttu on Suomen kuningatar. Joten tosiaan, jos huumoria kaipaat, niin täältä mystorysta sitä kyllä löytyy.
Untitled
Venla eli @perunavenla : En oo itseasiassa varma mitä kautta aloin Venlaa seuraamaan. Oisko Hermannin mystoryssa ollu joskus jotain mainintaa Venlasta? Noh, oli miten oli, Venlan mystory on joka kerta erittäin viihdyttävä. Venlan mystory ei ole vielä missään vaiheessa tuottanut pettymystä!
Untitled
Henry eli @henryharjusola : Ensimmäisenä kiinnitin huomiota siihen miten hyvin Henry osaa meikata! Vähän hassua, että en oikein osaa perustella miksi pidän Henryn mystorysta niin paljon. Sen voin kuitenkin sanoa, että Henryn mystory tulee aina katottua ensimmäisten joukossa silloin kun alan ihmisten mystoryja katsomaan.
Untitled
Teemu eli @teemusumell : Teemun löysin Henryn ansiosta. Mulla on vähän samalla tavalla Teemun kuin Henrynkin mystoryn kanssa, koska en kunnolla perustella tätäkään. Molemmat ovat vain yksinkertaisesti viihdyttäviä.
Untitled
Liina eli @kohokukkia : Viimeisenä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä Liina. Liinaa oon seurannu jo kans aika kauan aikaa Instagramissa, mutta snäpissä lisäsin hänet vasta vähän yli kuukausi sitten. Liina tekee ammatikseen kynsiä ja hänen mystoryssaan nähdään koko ajan vain hienompia ja hienompia kynsiä, joita hän on muille tehnyt. Hänen mystorysta löytyy kyllä toki muutakin kuin pelkästään kynsiä. Sieltä löytyy myös meikkausta ja ihan vaan normaalia puhumistakin.

Ketkä on teidän suosikki snäppäilijöitänne? :)

-Sofia

PS. Pahoittelen joidenkin kuvien huonoa laatua. En tiedä mitä niiden laadulle tapahtui. Toiseksi pahoittelen sitä, että en saanut kaikkia kollaaseja samankokoisiksi. Yritin taistella niiden koon kanssa vaikka kuinka kauan aikaa, mutta en onnistunut.. :/

torstai 27. huhtikuuta 2017

What's up lately?

Moii! Eilen tosiaan lupailin joko täks tai huomiseks päiväks pientä kuulumis postausta. Vaikka tää viikko on nyt vasta puolessa välissä, tälle viikolle on mahtunu paljon erilaisia tunteita. Kaikenlaista ilon ja pettymyksen väliltä. Keskitytään nyt ensin vaikka niihin iloisiin asioihin. Tiistaina aamulla sain vartin yli seittemän puhelinsoiton Kauhavan päiväkodin johtajalta, joka soitti että pääsisinkö sinä päivänä sijaiseksi sinne. Olin enemmän kuin innoissani, koska tykkään olla tekemisissä lasten kanssa ja oli kiva saada jotain vaihtelua päivään. Tiistai aamupäivä meni oikeestaan vaan siinä, että yritin opetella kaikkien lasten nimet ja muutenkin piti opetella sen päiväkodin kaikki käytännöt. Tiistaina olin töissä yheksästä neljään asti. Aamulla oli niin ihana ilma, aurinko paisto ja ei tuullu mitenkään hirveästi. Iltapäivällä lähtiessäni sieltä pois, sato sitte räntää oikeen kunnolla. Ei kiva.
Untitled
Eilen aamulla menin taas samaan päiväkotiin sijaiseks, mutta vähä ristiriitasin fiiliksin johtuen siitä, että koko yön oli satanu lunta ja mun autoon oli vaihdettu sunnuntaina kesärenkaat. Aikamoista liukastelua se kyllä oli koko matkan ajan, mutta selvisin hengissä. Ja oli taas tosi kiva päivä päiväkodissa. Olin tällä kertaa isojen puolella, kun taas tiistaina olin pienten puolella. Joten alkupäivästä sain taas opetella lasten nimiä. Iltapäivällä aloin taas pelkäämään, että miten pääsen ajamaan ne vähä yli 30 kilometriä takaisin kotiin, koska koko päivän oli taas yllätysyllätys satanu räntää. Onneks pikitiet oli kuitenkin sulat ja pääsin kunnialla takaisin kotiin. Takaisin kotiin tullessa aloin jo stressaamaan ja jännittämään tänään aamulla ollutta esivalintakoetta.
Untitled
Tänään aamulla sitten puolestaan herään siihen, kun äiti huutaa että mun pitää tulla työntämään sen autoa liikkeelle, koska taas koko yön oli satanu lunta eikä auto liikkunu pihasta mihinkään. Yritin epätoivosesti työntää sitä, mutta eihän se mun voimilla mihinkää liikkunu. Lopulta äitin oli pakko soittaa Tapania hinaamaan auto liikkeelle. En saanu enää unta, vaikka oisin saanu nukkua tunnin ennen esivalintakokeen alkua, koska mua jännitti se niin paljon. Vähä yli yheksän tänään aamulla se mun koe sit alko ja ennakkomateriaaliin pohjautuvaa osiota kattoessa alko pettymys iskeä. Tiesin heti, että en varmaan tulisi saamaan tarvittavaa pistemäärää seuraavaan vaiheeseen. Äidinkielen, englannin ja matikan osiot meni kuitenkin ihan hyvin. Heti kahdelta tänään katoin oikeat vastaukset netistä ja omien laskujen mukaan sain 28 pistettä. Tarvittava pistemäärä olis siis 30. Oon niin pettyny itteeni tällä hetkellä. Oisin voinu lukea paljon enemmän sitä ennakkomateriaalia. Nyt täytyy vaan toivoa, että muistin muutaman vastauksista väärin ja saisinkin oikeasti tuon 30 pistettä. Tai sitten tradenomi pääsykokeissa kesäkuun alussa pitää pärjätä todella hyvin.

Tällaista tällä kertaa. Mitäs teille kuuluu? :)

-Sofia

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Elämäni aakkoset

Heissan! Tämän kertainen postaus on varmaan kaikille tuttu, mutta selitänpä tässä postauksen alussa kuitenkin tämän haasteen jujun. Tarkoituksena olisi siis keksiä jokaisella aakkosella alkava asia tai ihminen, joka jollain tapaa liittyy elämääni tai on minulle tärkeä. Jos ootte ite tälläsen postauksen joskus kirjottanu blogiinne tai ootte kirjoittamassa, niin linkatkaapas alas kommentteihin, koska luen tällaisia postauksia enemmän kuin mielelläni. Postauksen kuvina toimii tällä kertaa Weit:stä poimitut lemppariquotet.

Ajokortti - Ette tiedäkään kuinka paljon mun elämä helpottu sillon viime elokuussa, kun sain vihdoin ja viimein sen kauan odotetun ajokortin! Kun asuu tällaisella pienellä paikkakunnalla, välimatkat on aina tosi pitkät. Ja mä jouduin aikasemmin ajamaan joka paikkaan pyörällä, koska mä en sillon 15-vuotiaana halunnu ajaa mopo- tai traktorikorttia. Voitte vaan kuvitella kuinka paljon ärsytti parin vuoden päästä..

Blogi - Nyt täytyy kyllä myöntää, että motivaatio blogin kirjoittamisen suhteen on huipussaan. Koko ajan tekisi mieli olla kirjoittamassa jotain postausta tänne. Itse asiassa tällä hetkellä tuolla luonnoksissa odottaa jo neljä melkein valmista postausta julkaistavaksi. Muutama pieni lisäys täytyy tehdä jokaiseen.

Coca-Cola - Siis oon aivan addiktoitunu kokikseen. Oon tosin kyllä ollut jo pienestä asti. Ihan niin pahaksi riippuvuus ei ole kuitenkaan tullut että joka päivä sitä pitäisi saada, mutta kyllä Coca-colaa tulee juotua viikottain aika paljon kuitenkin. Tiedän, että se ei ole hyväksi hampaille, mutta en voi himolleni mitään, hahah.

Damon Salvatore - Eli toisin sanoen Ian Somerhalder  Alotin kattomaan Vampyyripäiväkirjoja muistaakseni 9.-luokalla, eli kolmisen vuotta sitten. Heti alusta alkaen ihailin Damonin näyttelijää ja ei vitsit kuinka komea se on!

Energiajuomat - Tässä tulee mun toinen pahe. En juo energiajuomia siksi että saisin niistä energiaa silloin kun väsyttää, vaan juon niitä siksi että ne on mun mielestä hyviä. Energiajuomia en sentään juo niin usein kuin Coca-colaa, mutta aika usein silti.
Elämäni aakkoset 01

Facebook - Tää saattaa kuulostaa tosi oudolta, mutta Facebookista on tässä tän vuoden aikana tullu tosi tärkeä some mulle. Tän vuoden aikana oon alkanu käyttää  Facebookkia vähä aktiivisemmin ihan niinku päivitys mielessäkin. Mun mielestä on kiva jakaa kaikkia juttujaan mitä elämässään tapahtuu, varsinkin kun oon lisännyt tän vuoden aikana kaveriksi paljon sellaisia ihmisiä, joiden kanssa en oo ollut pitkään aikaan oikeastaan minkäänlaisissa tekemisissä ja tutustunut heihin uudestaan.

Google - Tähän jouduin jonkin aikaa miettimään vastausta. Päätin kuitenkin loppujen lopuksi laittaa tähän Googlen, koska googletan joka päivä jotain, joskus ihan turhiakin asioita. En nyt muista mitä tänään viimeksi googlasin, mutta tiedän että jotain kuitenkin.

Hitaus - Siis mä oon ihan käsittämättömän hidas ihminen. Oon hidas syömään, hidas valmistautumaan lähtöön, hidas kirjottamaan käsin, hidas tekemään ihan mitä tahansa. Hitaus saattaa johtua mun kohdalla siitä, että pysähdyn aina miettimään jotain ja välillä aika pitkäksikin aikaa. Syömisessä oon taas sen takia hidas, että juttelen ihmisille samaan aikaan kun syön ja se hidastaa mua entisestään, hups.

Instagram - Mun toiseks lempparisome. Tykkään lisäillä instaan uusia kuvia (mut löytää instagramista nimimerkillä @sofia_ida_anneli) sekä ihailla muiden insta kuvia!

Joulu ja Juhannus - Mun lempijuhlat vuodessa! Oon aina ollut jouluihminen, eikä se oo muuttunut miksikään tässä vuosien varrella, vaikka oon kasvanu. Pienenä odotin joulua aina sen takia, että sai lahjoja, mutta nykyisin odotan joulua ihan vain sen takia että saa nähdä kaikkia sukulaisia pitkästä aikaa. Juhannuksesta oon alkanut tykkäämään tässä viime vuosina. Mun mielestä on ihanaa ajella autolla yömyöhään ympäriämpäri. Nyt juhannuksesta tulee todennäköisesti vielä hauskempi, kun on oma auto ja ajokortti! Viime vuonna mulla ei tosiaan ollu vielä juhannuksen aikoihin korttia.
Elämäni aakkoset 02
Kissat - Oon kissaihminen henkeen ja vereen, mutta sen te varmaan ootte jo huomannukin. Tykkään toki muistaki eläimistä, mutta kissat on jotenki aina ollu mulle tärkeämpiä kuin muut eläimet.

Lukeminen - Taisin jossain postauksessa sanoakin että oon aikamoinen lukutoukka. Hyvinä ja kiireettöminä aikoina saatan lukea yhen kirjan 3-4 päivässä. Joskus jonkun kirjan lukemiseen saattaa kuitenkin mennä peräti kuukausikin.

Matkustelu - Tykkään matkustamisesta ihan hirveästi, oli se sitten ihan Suomen sisällä tai ulkomailla. Voisin vaikka tältä istumalta lähteä johonkin. Tällä hetkellä haluaisin johonkin lämpöiseen maahan, koska tällä hetkellä tuolla pihalla sataa räntää ja maa on ihan valkoinen lumesta.

Nukkuminen - Rakastan nukkumista ylikaiken!  Sillon kun mulla oli vielä koulua jäljellä, menin usein nukkumaan päiväunet heti koulun jälkeen. Mutta siitä huolimatta että rakastan nukkumista, en silti osaa ikinä mennä ajoissa nukkumaan, vaikka kuinka yrittäisin. Se on jotenkin täysin mahdottomuus mulle, hahah.

Oma huone - Mun huone on aina sotkuinen, mutta jotenkin mä viihdyn siellä silti tosi hyvin. Mulle on tärkeetä se, että saan välillä olla ihan omassa rauhassa ilman kenenkään häirintää ja aina silloin meen omaan huoneeseeni. Viime viikolla Ylläksellä jouduin jakamaan huoneen Siljan kans ja kyllä loppuviikkoa kohti alko olemaan ikävä omaa huonetta.
Elämäni aakkoset 03
Puhelin - Myönnän, oon myös kännykkäriippuvainen. Mulla on melkeen koko ajan kännykkä kädessä tai jos ei sentään kädessä, niin ainakin käden ulottuvilla.

Q - No tähän yritin ihan tosissani miettiä jotain, mutta en kyllä keksiny mitään.

Riisi ja kana - Yks mun lempiruuista. Tosi yksinkertasta tehä ja niiiiiin hyvää.

Sukulaiset - Sukulaiset on toki aina ollu mulle tärkeitä, mutta jotenki tälleen vanhemmalla iällä oon oppinu arvostamaan sukulaissuhteita vielä enemmän. Soittelen tosi usein mun tädeille. Kummien ja serkkujenkin kanssa tulee oltua aika paljon tekemisissä.

Tietokone - No tääkään tuskin tulee teille mitenkään yllätyksenä, mutta vietän tietokoneellakin tosi paljon aikaa. Katon usein videoita Youtubesta nimenomaan tietokoneelta ja Netflixiäkin katson aika usein. Ja tietysti nyt kun bloggaan taas, niin tulee paljon kirjoitettua koneella.

Uiminen - Siis tää on tässä listassa nyt vähän päinvastaisessa merkityksessä kuin muut sanat. En nimittäin tykkää uimisesta yhtään, enkä ole mikään hirveän hyvä uimari. Kyllä mä pinnalla pysyn, justiin ja justiin. Ehkä pieni kammo uimiseen on tullut siitä, että silloin kun en osannut uida, päätin mennä liian syvälle järvessä ja painuin veden pinnan alle ja vedin vettä nenääni ja tietysti sitä vettä meni korviinkin. Onneksi Tapani oli lähellä ja nosti mut takaisin pinnalle.
Elämäni aakkoset 04
Viikonloput - Vaikka oonkin kotona nyt melkeen koko ajan nyt kun mulla ei oo enää koulua, niin silti viikonlopuissa on se oma fiiliksensä.

WhatsApp - Niin ihana sovellus! Ilmaset viestit ja ilmaset puhelut! Tai noh, harvemmin mä kyllä soitan WhatsAppin välityksellä, mutta kuitenkin. Lähetän satoja viestejä joka päivä WhatsAppissa ja sen takia varmaan sitä tuleekin oltua niin paljon kännykällä joka päivä.

Xylitol - Mulla on ollu jo monen vuoden ajan hammaslääkäripelko, joten sen takia harjaan hampaani joka päivä niin hyvin kuin mahdollista ja syön purkkaa. En enää ikinä halua joutua hammaslääkärin porattavaksi. Pelkkä ajatuskin ahdistaa.

Ystävät - Sukulaisten ohella ystävät on erittäin tärkeitä. Joten jos Maru, Karo, Jessi, Tersa, Tea, Elina, Veera ja AK satutte lukemaan tätä, niin sanon vaan että te kaikki ootte tosi tärkeitä!

Zzzz.. - Tän vois yhdistää nukkumiseen, mutta tällä kertaa en tarkota sillä nukkumista. Tää liittyy siihen, että oon sellanen ihminen joka tylsistyy tosi helposti. Mulla pitäis olla koko ajan jotain tekemistä. Välillä koulussakin kaksoistunnilla rupesin kirjottelemaan omiani vihkoon, koska en jaksanu istua vaan kuuntelemassa opettajan opetusta.

Å - Tällekään kirjaimelle en oikeen keksiny mitään :/

Äiti - Vaikka me ollaanki aika usein äitin kans eri mieltä joistain asioista, niin en silti pärjäis tässä elämässä ilman sitä. Sillä on aina neuvot asiaan kuin asiaan!

Ötökät - Voin yhellä sanalla kuvailla tätä sanaa: hyi.

Huhhuh, tämänhän postauksen kirjottamisessa meni aika kauan aikaa. Huomenna tai ylihuomenna aattelin kirjotella teille pientä kuulumispostausta. Nyt mun pitää kuitenkin ottaa pieni loppukiri ennakkomateriaalin lukemisen suhteen, koska huomenna on netissä tehtävä esivalintakoe, joka perustuu just tohon ennakkomateriaaliin. Nähdään seuraavassa postauksessa! 

-Sofia

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Päivä kanssani 24.4.

Aattelin ottaa teidät tänään mun päivään mukaan - kuvien muodossa. Tekis mieli tehä tää joskus myös videon muodossa, mutta videoiden editointi ei oo oikeen mun juttu. Suunnittelin myös, että tekisin myös ens lauantaista tälläsen kuva mydayn, koska lauantaina tapahtuu jotain vähän erilaista. Kertokaahan mitä mieltä ootte tälläsistä postauksista! :)
Untitled
12.10 En yleensä kyllä tälleen viikkosin nuku näin myöhään, mutta heräsin tänään vasta kaheltatoista. Saattaa olla että oon vielä vähä väsyny Ylläksen reissusta, joten sen takia tuli nukuttua tänään vähä pidempään. En edes jaksanu nousta tänään ihan heti sängystä, vaan selasin instaa ja facea jonkin aikaa ennen kuin jaksoin nousta ja mennä tekemään itelleni aamupalaa.
Untitled 
12.40 Nousen vihdoin ja viimein sängystä. Teen itelleni sen perus aamupalan: keitän siis kahvia ja syön kaks ruisleipää. Yleensä katon samaan aikaan Netflixistä jotain, kun syön aamupalaa, mutta tänään luin vaihteeks kirjaa. Tällä hetkellä mulla on kesken Valehtelevat viettelijät -sarja. Luin viisi ensimmäistä osaa joskus yläaste aikoina, mutta sen jälkeen en oo lukenu niitä uudempia osia. Kirjotusten jälkeen päätin alottaa koko kirjasarjan alusta ja tällä hetkellä meen 10. osassa. Suomessa niitä on ilmestyny 12, joten mulla on enää kaks kirjaa lukematta. Aamupalan jälkeen menin sit suihkuun.
Untitled
13.30 Suihkun jälkeen laitoin sit hiukseni ja aloin meikkaamaan. Huomatkaa ylläolevasta kuvasta mun tän hetkiset lemppari puhelimenkuoret ;) Ostin noi pari viikkoa sitte Glitteristä ja noi on ollu nyt mun kännykässä ostohetkestä lähtien oikeestaan koko ajan.
Untitled
14.00 Meen ensimmäistä kertaa koko päivän aikana käymään ulkona. Ensin käyn hakemassa postin ja vien sen isoäitille. Huutelen myös jonkin aikaa Misua, mutta sitä ei näy missään. Ehkä se on nukkumassa jossain heinäladossa. Sen suosikkipaikka on siellä yläkerrassa, mihin se on rakentanu itelleen pienen makuupaikan.
Untitled
14.15 Takaisin sisälle. Mietin hetken aikaa mitä tekisin ennen kuin lähden hakemaan Siljaa koulusta. Sitten muistan että ostin muutama viikko sitten uuden kynsilakan, jota en oo kokeillu vielä. Ei muuta kuin vanhat kynsilakat pois kynsistä ja uusi lakka tilalle. Onko muilla sitä ongelmaa että kun lakkaa kynsiä, sitä lakkaa tuppaa tulemaan aivan liian paksu kerros ja sitten lopputulos ei näytä mitenkään hirveän hienolta? Mulla meinaa aina käydä niin. Nyt oon kuitenkin tähän ihan tyytyväinen :)
Untitled
14.45 Kynnet saatu lakattua ja kuivaksi, joten tekeminen alkaa loppua kesken. Lähden siis hakemaan jo Siljaa, vaikka tässä on vielä 20 minuuttia aikaa ennen kuin se pääsee koulusta. Saanpahan autossa ainakin kuunnella hyvää musiikkia samalla kun ootan.
Untitled
15.00 Silja pääsee vihdoin ja viimein koulusta ja koska ei kumpikaan jaksettais mennä vielä kotiin, päätetään mennä käymään Evijärvellä kirjastossa. Mulla itellä ei oo oikeen mitään lainattavaa, koska kotona on kirja kesken ja muutenki mun pitäis lukea pääsykoemateriaalia, koska tulevana torstaina on esivalintakoe. Silja kuitenkin lainaa pari Soturikissaa, koska se on sen kirjasarjan suuri fani. Nyt sillä taitaakin olla viimeset kirjat menossa ja sitten se on saanu luettua koko sarjan.
Untitled
16.15 Kirjastossa menikin kauemmin kuin aattelin. Kotona alan kuorimaan perunoita keittoa varten. Äitin kotiintullessa se tekee sit keiton loppuun. En yleensä hirveesti tykkää keitoista, mutta jauhelihakeitosta oon kyllä aina tykänny, eikä tämäkään kerta oo poikkeus. Vaikka oonki nukkunu viime yönä ihan liikaa, niin ruuan jälkeen mua alkaa väsyttämään ihan hirveästi ja päätän mennä ottamaan pienet päiväunet.
Untitled
18.00 Mun päiväunet vähä veny ja oisin varmana nukkunu vielä kauemminki ellei Silja olis tullu käymään mun huoneessa. Kun nousen taas ylös, muistan että multa jäi viime viikolla kattomatta Suomen surkein kuski. Päätän siis katsoa sen nyt. Välillä tota sarjaa kattoessa mietin, että onko nuo ihmiset oikeasti noin surkeita, vai esittääkö ne vaan surkeita ton sarjan takia. Siis en sano että ite olisin mitenkään mestarikuski, mutta en mä nyt nii huono oo ku osa noista ton sarjan kuskeista on.
Untitled 
18.45 Tajuan, että en oo vielä tänään oikeen kunnolla lukenu ennakkomateriaalia, joten päätänpä nyt sitten ainakin yrittää keskittyä niiden lukemiseen. Oon siis tosiaan hakenu Seinäjoelle ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosionomiks. Nyt tulevana torstaina olis sit netissä tehtävä esivalintakoe, jonka perusteella 150 parasta valitaan pääsykokeen seuraavaan vaiheeseen. Seinäjoellahan niitä alotuspaikkoja sosinomi koulutukseen taitaa olla 50, ellen väärin muista.
Untitled
20.00 Tää päivä nyt oli vähä heikko lukemisen suhteen, mutta en vaan kertakaikkiaan jaksanu lukea enempää. Avaan koneen ja jatkan Gossip girlin kattomista. Netflixin parissa mulla vierähtääki sit oikeestaan koko ilta.
Untitled
22.30 Lopetan vihdoin ja viimein Netflixin kattomisen ja meen laittamaan itelleni iltapalaa. Pliis sanokaa etten oo muuten ainut, joka laittaa aina ruisleivän päälle banaania? Mun mielestä toi on ihan paras yhdistelmä ja syön ruisleipää aika usein noin. Jos ette oo kokeillu vielä, niin suosittelen ehottomasti kokeilemaan! :D

23.00 Alan valmistautumaan nukkumaanmenemiseen. Käyn vaihtamassa yöpuvun, pesen meikit ja hampaat ja käyn hakemassa itelleni vesilasin yöks. Sitten avaan vielä koneen ja lataan viimeset kuvat tätä postausta varten Flickriin ja kirjotan vielä viimeset rivit.

23.20 Kello on nyt tän verran ja luulen että on mun aika mennä nukkumaan. Julkasen tän postauksen nyt, sammutan koneen ja sen jälkeen myös valot. Hyvää yötä!

Millanen päivä teillä oli tänään? :)

-Sofia

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Lemmikki tag

Halusin myös tehä Misusta oman postauksen, koska luulen että Misu tulee vilahtamaan aika monessa postauksessa esimerkiksi kuvien muodossa. Pienen googlettamisen jälkeen löysin myös pari kivaa kysymystä, johon aion siis vastata tässä postauksessa. Eiköhän kurkata kysymykset sekä vastaukset!

1. Mikä eläin sinulla on?
Nooh, kaikki varmaan tietää jo ensimmäisen postauksen perusteella. Mutta siis kissahan mulla on.

2. Mikä lemmikkisi nimi on?
Misu :)

3. Kuinka vanha lemmikkisi on?
Misu on syntyny 15.5.2004 eli se täyttää vajaan kuukauden päästä 13.
DSC_0022
4. Milloin hankitte/saitte lemmikin?
Koko mun elämän ajan meillä on ollu kissa. Misua ennen meillä oli Minni, joka kuoli 18-vuotiaana. Minni oli meidän entisen kissan pentu (sitä edellistä kissaa en oo kuitenkaan nähny koko elämäni aikana). Misu sen sijaan hankittiin meidän naapurilta heti seuraavana keväänä sen jälkeen, ku Minni oli kuollu.

5. Millainen suhde sinulla on lemmikkiisi ja mitä se merkitsee sinulle?
No tottakai Misusta on tullu tosi tärkeä mulle, koska se on ollu meillä yli puolet mun elämästä. Harmittaa vaan vähä, että Misu ei voi olla sisällä, koska Silja on allerginen kissoille, mutta kyllä mä välillä otan sen mun huoneeseen nukkumaan, varsinkin talvella ku on paljo pakkasta ;)

6. Mitä outoa lemmikkisi tekee?
Hmm.. yritin jopa oikeesti hetken aikaa miettiä tähän vastausta, mutta en oikeen kunnolla keksiny mitään. Ehkä outoa on se, että jos jotain kangasta raaputtaa esimerkiks kynsillä, Misu menee heti makaamaan, oli se sitten vaa maassa tai lattialla ja alkaa nukkumaan. Enkä nyt oo ihan varma, että onko toikaan nyt mikään hirveen outo juttu :D
DSC_0959
7. Millainen luonne lemmikilläsi on?
Misu ei viihdy ihmispaljoudessa ja se on uusien ihmisten seurassa tosi säikky. Oikeestaan ainoat ihmiset, jotka Misu päästää lähelleen on minä ja Silja. Äitiä ja Tapania se jostain syystä pelkää. Misu on aina ollu sellanen ns. "kitisijä", koska jos sillä on nälkä, se on ihan maailmanloppu ja se maukuu ihan mahottomasti.

8. Harrastatteko lemmikkisi kanssa jotakin?
No eipä oikeestaan.

9. Minkä rotuinen ja värinen lemmikkisi on?
Misu on vaan ihan perus maatiaiskissa ja se on harmaavalkonen
DSC_0742
Onko teillä jotain lemmikkejä? Jos ei ole, niin haluaisitteko jonkun eläimen? :)

-Sofia

torstai 20. huhtikuuta 2017

Get to know me better

Aattelin että voisin toisena postauksena tehä tälläsen eräänlaisen kysymyspostauksen, jonka myötä oppisitte tuntemaan mua vielä paremmin. Nappasin nää kysymykset vaan jostain randomisti.

Minkä väriset sukat sinulla on jalassa?
Yleensä lähes poikkeuksetta mustat. Joskus harvoin saattaa olla harmaat.

Missä asennossa nukahdat helpoiten?
Jommalla kummalla kyljellä. En oikeestaan ees pysty makaamaan selälläni, koska jostain kumman syystä mulla tulee selkä tosi kipeeks. Mahallani en todellakaan pystyis nukkumaan, koska sillon ku makaan mahallani, tuntuu että en saa hengitettyä kunnolla.

Oletko siisti vai sotkuinen ihminen?
Oon jotain noiden väliltä :D Siis mun huonehan on aina sotkunen. Jos siivoan sen jonain päivänä, nii samana iltana se on jo samanlaisessa kunnossa ku mitä se oli ennen siivoamista. Mut sit taas toisaalta en voi sietää likasia astioita keittiön pöydällä tai tiskipöydällä. Mun on pakko tiskata ne heti pois tai laittaa tiskikoneeseen.
Untitled
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?
En oikeen itekään tiiä. Toisaalta joo ja toisaalta en.

Mitä syöt yleensä aamupalaksi?
Tää vähä vaihtelee. Jos meillä on muroja, nii niitä ja sit kahvia. Yleensä kuitenki leipää ja kahvia. Sillon pienempänä söin aina puuroa, mutta sain siitä jotenki tarpeekseni sillon ja nykyään en syö puuroa melkeen ikinä.

Pisin aika jonka olet ollut nukkumatta?
Ööö, en oo itekään oikeen varma. Joku vähä päälle vuorokausi varmaan?

Oletko hyvä valehtelija?
En oo. Johtuu varmaan siitä, että en oikeestaan ikinä valehtele.
Untitled
Vasen- vai oikeakätinen?
Oikea. Tosin pystyn kyllä syömään vasemmallakin kädellä, mutta kirjotan aina oikeella. Joskus ala-asteella yritin jonki aikaa opetella kirjottamaan myös vasemmalla kädellä, mutta ei siitä oikeen tullu mitään :D

Tykkäätkö omasta nimestäsi?
Mun etunimeen ja toiseen nimeen oon tyytyväinen. Kolmannesta nimestä en oikeestaan tykkää.

Viimeisin kuva, jonka otit?
Tällä viikolla on tullu otettua tosi vähä kuvia. Mutta nii siis oltiin lauantaina kattomassa JVG:tä, nii viimesin kuva on siltä keikalta.
Untitled
En tosiaan tainnu mainita siinä ensimmäisessä postauksessa, että ollaan Ylläksellä tällä hetkellä. Tultiin tänne viime lauantaina ja lähetään täältä nyt tulevana lauantaina pois. Aina on kiva olla reissus, mutta on silti ihanaa päästä taas kotiinki. Kaikenlisäks mun ennakkomateriaalin lukeminen on jääny aika vähälle täällä reissussa, mutta jospa sitä sit ottais kotona oikeen kunnon loppukirin ja yrittäis lukea koko ennakkomateriaalin ennen torstaita, koska sillon on tosiaan se esivalintakoe. Oon siis hakemassa Seinäjoen ammattikorkeakouluun sosionomiks ja tradenomiks, mutta toi esivalintakoe koskee tota sosionomi koulutusta. Nyt taitaa olla aika lähteä ettimään jotain hyvää syömäpaikkaa. Nähään seuraavassa postauksessa!

-Sofia

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Ensimmäinen postaus

Jotenki hirveen jännää alottaa blogi ihan puhtaalta pöydältä. Oon aikasemminki pitäny blogeja, mut jokainen on kuollu aina syystä tai toisesta. Suurin syy on varmaan ollu motivaation puute. Mutta niin kukas mä siis oikeen oon? Mun nimi on siis Sofia, oon 18-vuotias ja asun Kauhavalla. En tiiä kuinka moni on tästä paikasta kuullu, koska tää on tosi pieni. Mun perheeseen kuuluu äiti, isäpuoli ja siskopuoli. Lisäks meillä on nyt toukokuussa 13 vuotta täyttävä kissavanhus, jonka nimi on Misu ♥ Oon tällä hetkellä Evijärvellä lukiossa viimestä vuotta, tosin nythän mulla ei enää koulua oo, ku kaikki kirjotukset on jo ohi eikä mulla oo jääny mitään kursseja suorittamatta. En omista hirveesti mielikuvitusta, joten blogin nimi on vaan kaikki mun etunimi ja toiset nimet. Jos keksin paremman nimen jossain vaiheessa, muokkaan sitä varmasti. Siihen asti mennään kuitenki tällä nimellä :D
minää

DSC_0030
En vielä oikeen osaa sanoa mihin suuntaan tää mun blogi tulee kehittymään, mutta luulen että tää painottuu enimmäkseen lifestyleen. Oon innokas kirjojen lukija, joten ajattelin myös, että voisin joka kuukauden lopussa kirjottaa tänne pienen postauksen, jossa suosittelen jotain kirjaa. Postauksia tänne alkaa tulemaan joka viikko vähintään kaks, mutta tietysti toi määrä voi vaihdella vähä mun ehtimisen mukaan. En nyt tähän ekaan postaukseen oikeen muuta kerrottavaa keksi, mutta etteköhän te opi mua tuntemaan paremmin tässä matkan varrella :D Sanon vielä sen verran, että blogin ulkoasu tulee vielä todennäkösesti muuttumaan jonkin verran tässä lähiaikoina. Mutta eipä mulla kai nyt muuta sit enää. Nähään seuraavassa postauksessa!

-Sofia